keskiviikko 17. syyskuuta 2014

12 kertomusta. Kaksi: Puhtaan olemisen sietämättömyys

Minä lennän, tunnen ilmavirtojen kannattavan siipiäni, löytävän oikean suunnan. Nousen taivaan kannelle tanssimaan loputonta balettia muiden enkeleiden kanssa. Siipeni hohtavat kultaa ja hopeaa. Pukuni valkoiset helmat kimaltavat timantteina ja helminä. Taivaan tähdet välkkyvät kultapölynä ympärilläni. Puhtaan olemisen sietämättömyys koskee sieluuni, rusentaa sydäntäni jättäessäni kaikki rakkaani jatkamaan matkaansa ilman minua.

Sininen ja vihreä maa alapuolellani janoaa verta, jonka olen vuodattanut noustessani taivaan kannelle. Minussa ei ole mitään, silti minussa on kaikki. Puhdas sieluni halajaa tätä taivaallista kauneutta. Tätä avaruuden ääretöntä tyhjyyttä, jossa ei ole kipua ei tuskaa.

Menneisyyteni syyllisyys on taaksejäänyttä, onnenhetkeni on kulutettu loppuun. Minä vain liidän eteenpäin taivaan valkoisessa tyhjyydessä. Vailla ahdistusta, murheita ja huolia asioista , joille en mahda mitään.

Pukuni timantinhohtoiset helmat liehuvat rauhallisesti jalkojeni ympärillä. Kaukaa kuuluu helisevä kutsu. Tiukujen ja huilujen taianomainen kutsu vetää minua puoleensa. Anteeksi kaikki rakkaani, tuota kutsua en voi välttää. Minun paikkani on täällä, vaikka haluaisin olla muualla. En pysty antamaan, en ottamaan kaikkea sitä maanpäällistä ahdistusta, joka minun kohdalleni kuuluisi. Tyydyn tähän puhtaan olemisen sietämättämyyteen.

Jonain päivänä palaan kun tämän äärettömän tyhjyyden puhdas oleminen käy liian sietämättömäksi. Laskeudeun paikkaan jonne vereni vuodatin. Kadotan puhtauden timantteineen, kultapölyn laskeutuessa tomuksi ympärilleni. Silloin olen valmis ottamaan rakkaani takaisin. Kun aikani tulee, olen valmis lähtemään. Puhtaaseen olemiseen eikä se silloin enää ole sietämätöntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kävijälle kommentista