sunnuntai 31. elokuuta 2014

Surunauha: Surunauha

Yön pimetessä vain tähdet seuranani punon nauhaa. Pujotan erämään kylmät hetket savannin paahteeseen. Pyhän miehen synkät tarinat punon vuorten ikituuliin. Ajattomuuden nauhan lisään kuolevaisten toiveisiin. Nauhani kertooo näkymättömästä ikävästä ja tuskasta, menneistä päivistä ja öistä. Rakkaudesta elämään ja kuolemaan. Punon kaiken tuon yhteen. Nauhani levottomat säikeet kuiskivat peloista, matkasta itseämme pakoon. Nauhani solmut kostuvat kyyneleistä, kaiken olemassaolevan murheesta ja surusta. Surunauha, siksi sitä kutsun. Olen kulkenut maan äärestä toiseen etsien nauhani palasia.

Punon nauhaa kynttilänvalossa yön pimeässä tähtitaivas peittonani. Punon kaiken olevaisen, eilisen ja huomisen kuiskattujen sanojen ympärille. Sanojen, jotka kertovat kuolevaisten hädästä ja toiveista parempaan elämään.


Nauha on kevyt kuin hämähäkin seitti, silti niin raskas kaikesta murheesta. Olen vanginnut nuo kaikki ikävät ja murheelliset tarinat tähän nauhaan. Kerin nauhan kerälle, piilotan sen taloni salaisimpaan sopukkaan. Aamun valjetessa sammutan kynttilät, astun ulos, lukitsen oven, piilotan avaimen pihakiven alle. Lausun loitsun ja taloni katoaa hämärän verhon alle. Katson taloa viimeisen kerran ja lähden matkaan. Lähden etsimään uusia tarinoita, sillä suru ja kuolema ei milloinkaan lakkaa olemasta. Pyhä mies odottaa meren rannalla kuullakseen aaltojen kertomia tarinoita. Me surunauhan punojat emme koskaan luovuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kävijälle kommentista