maanantai 24. helmikuuta 2014

Miksi kirjoittaja on Susiemo?

Olen poiminut nämä seuraavat tekstit toisesta blogista, jossa vastaan myös kysymykseen, Miksi olen Susiemo?

Olenko muuttumassa liian sudenomaiseksi, vain laumani kanssa viihdyn ja karkoitan tahtomattani ympäriltäni muita ihmisiä. Välillä olen niin yksin kaiken tämän pahanolon tunteen kanssa, etten jaksa enää mitään. Minä, joka olen ollut lähes aina auttamassa  muita ja positiivisuuden perikuva. Haluan sen tunteen takaisin. Haluan yleensäkin tunteeni takaisin, en tätä sekavaa puuroa, joka on sisälläni. Velloo ja painaa sieluani, enkä jaksaisi kantaa sitä yksin.


Löysin suden itsestäni,ehkä jo
vuosia sitten. Nyt se on tullut
tietoisemmin elämääni. Haluan
löytää sen voiman ja viisauden
itsestäni mitä susi edustaa.

"Hämärän laskeutuessa, juuri kun olin saanut askareeni toimitettua, ne tulivat. En nähnyt pimeässä, mutta ne olivat lähellä. Susien kuoroulvonta halkaisi jääkylmän ilman: minä jähmetyin ihastuksesta. Kuuntelin ja yritin kuvitella niitä metsässä.
Sulje silmäsi. Näetkö ne? Pää takakenossa,silmät kiinni, kuonot kohti taivasta, suu vähän auki, mustat huulet erillään. Niiden hengityshuurut näkyvät kylmässä ilmassa. Kuinka monta niitä on? Kuulostaa siltä kuin metsä olisi täynnä susia. Laumassa on varmaan kymmenen tai viisitoista yksilöä.
Susilla on kyky ulvoa eri äänenkorkeudella. Joka sudella on mahdollisuus muuttaa ääntään ja erottua lauman muista ulvojista. Tämä antaa ihmisille, ja luultavasti myös toisille susilaumoille sen vaikutelman, että paljon susia on liikkeellä. Erityisesti ne hämäävät ihmisiä. Melkein kuultuaan suden ulvontaa ihmiset ovat sitä mieltä, että suuri lauma on liikkeellä. Minä ihmettelen suden kyvykkyyttä, kunnioitan luontokappaleittein oveluutta. Luonnossa on aina etu, jos voi esiintyä suurempana ja monilukuisempana kuin onkaan, se pitää kilpailijat ja saalistajat loitolla. Että sen voi tehdä petollisilla äänillä, on minusta hämmästyttävää.
Kuoro jatkoi muutaman hetken. Tuijotin pimeään metsään äänen suuntaan, sudet lopettivat äkisti ja mieleni jäi kunnioituksen valtaan". ( Jim Brandenburg: Veljemme susi)

Susi. Uskollisuus,suojelu, menestys. Amerikan intiaanit ovat jo kauan pitäneet susia oppaina tiensä etsijöille. Sudet ovat äärimmäisen uskollisia kumppaneilleen, ja niiden perheyhteys on luja, vaikka yksilöllisyys säilytetäänkin. Tähdissä sutta edustaa Koiran tähtikuvio, Sirius, jota monet alkuperäisheimot pitävät kuolleiden asuinsijoina. Susi on kaikista villieläimistä ehkä väärinymmärretyin. Niitä pidetään kylmäverisinä tappajina huolimatta niiden ystävällisistä, sosiaalisista ja älykkäistä piirteistä. Susi on todella vapaa ja itsenäinen, vaikka niiden laumat ovatkin erittäin hyvin organisoituja. Susi välttää riitaa viimeiseen asti, eikä riitaa tarvitakaan, kun asennon muutos, murina tai pelkkä katsekin vie viestin perille. Perinteisesti ihminen, joka kantaa suden voimia, on vahvasti tietoinen itsestään, ja pystyy hyvin ilmaisemaan itseään kehon kielellä. Susi-ihmiset löytävät helposti uudenlaisia ratkaisuja ongelmiin, unohtamatta kuitenkaan pysyvyyyttä ja henkistä tukea, jotka normaalisti kuuluisivat perhe-elämään. Suden voimiin kuuluvat kyky kohdata loppunsa arvokkaasti ja rohkeasti, kuolema ja jälleensyntymä, opettaminen henkisellä tasolla, opastaminen unien ja meditaation avulla, tervävä äly ja vaisto, sosiaaliset valmiudet, perhearvot, vihollisen voittaminen älyllä, kyky ohittaa näkymätön, uskollisuus, kyky suojella itseä ja perhettä, kyky hyödyntää muutos.

 Sykähdyksiä
Minä etsin minuuttani,
sitä, mikä tahtoo nousta esiin,
muuttumatonta syvintä ydintäni.
Minä etsin ihmistä, joka odottavana
lepää sisimmässäni
ja tahtoo tulla kutsutuksi eloon.
Minä etsin sitä osaa itseäni, joka
ei ole muotoutunut joukon painostuksesta
sen enempää kuin tarpeesta sopeutua, vaan siitä tietoisuudesta
että olen ainutlaatuinen.
Minä etsin sitä paikkaa maailmassa,
jonka vain minä voin täyttää.
En tahdo, että minuun kaadetaan sellaista
mitä en tahdo olla
toisten ajatusten äänitorvena.
Minä etsin itseyteni lähdettä
voidakseni päästää sen pulppuamaan.  
<oma teksti>



Tämän alla olevan on kirjoittanut Alfred de Vigny: Suden kuolema. Suomentanut V.A. Koskenniemi. Teksti löytynyt kirjasta Arkipäivän postilla, toimittanut Hannu Tarmio ja 50 muuta maallikkoa WSOY, sivulla 535.
- - -
Loi susi sitten meihin katsehen,
sen turkki vuosi verta kauttaaltaan,
kuin veitsenterät kamarahan maan
sen seivästivät, pyssyt toistivat
yösi ympärillä sen kuin salamat.
Se katsoi taas ja maahan painuen
se puhtaaksi nuoli kuonon verisen,
ja silmät kuin jo kylliksi nähnyt ois,
se sulki, äänetönnä kuollen pois.
- - -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kävijälle kommentista