keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Salaisuuksia PANIIKKI

Hän lukee kirjoittamaansa. Onko hänen tuskansa aina samanlainen, tuntuuko samalta joka kerta? Ei tunnu, hän voi lähteä kaupungille ilman tuskaa ja huomaa keskellä kävelykatua kantavansa jotain painavaa mukanaan. Katsoo taakseen. Siellä ei ole mitään ja kuitenkin siellä on jotain. Ihmiset ympärillä katsovat häntä eivätkä näe myöskään. He ihmettelevät, miksi hän pysähtyi tuskainen ilme kasvoillaan. Ehkä he ajattelevat hänellä olevan kipuja jossain, mikä pysäyttää hänet.

He eivät näe sitä taakkaa jota hän kantaa. Se on kuin iso kivi sidottuna hänen jalkaansa. Kuin käsissä olisi liian suuret painot. Hän katsoo ihmisiä ja anelee katseellaan heitä irroittamaan painon jalastaan, auttamaan laskemaan painot käsistään. Eiväthän he sitä tee, koska eivät näe hänen painojaan. Hänen on se itse tehtävä. Ajateltava tuska pois. Mutta hän ei pysty siihen. Silloin häneen iskee

PANIIKKI

Olet keskellä ihmismassaa. He kulkevat ohi ja jokainen hipaisu koskee sinuun kuin puukonlyönti. Jokainen katse saa sinut jäykistymään enemmän. Haukot henkeäsi, tuntuu ettet saa ilmaa. Keuhkotkin ovat jäykistyneet, eivätkä pysty ottamaan vastaan happea. Kätesi tärisevät, polvet tuntuvat elävän omaa elämäänsä, etkä pysty hallitsemaan niitä.

Piiloudut kirjakaupan hyllyjen väliin. Et uskalla liikahtaa, yrität keskittää katseesi hyllyillä oleviin kirjoihin. Et näe yhtäkään kirjan nimeä, vaikka ne ovat silmiesi edessä. Sinun pitää päästä täältä pois. Mutta miten. Jalat eivät liiku. Pää ei ole oikealla paikallaan, se leijuu kaukana edessäsi tai takanasi. Kätesi eivät saa otetta hyllyn reunalta. Pää, tule takaisin omalle paikalleen, että pystyn ajattelemaan!

Ajattele, ajattele, keskity, älä pelkää. Kukaan ei ole tekemässä sinulle mitään pahaa. Joku kulkee ohitsesi ja koskettaa käsivarttasi, tunsit sen. Tunsit sen! Sinulla on tuntoaisti. Kädet ovat juuri siinä kohdassa joissa niiden kuuluukin olla. Pää, tule takaisin, en pysty ajattelemaan kunnolla, jos leijut omia teitäsi.Keskityt vielä enemmän ja tunnet pään viimein sijoittuvan kohdalleen. Tunnet kätesi. Polvet ovat löytäneet oikean kolonsa  ja pystyt kävelemään. Et pysty vieläkään ajattelemaan, mutta jalat osaavat jo liikkua ja vievät sinut ulko-ovelle.

Pääset ulos. Voit hengittää, keuhkosi saavat viimeinkin happea. Happi auttaa päätäsi pysymään paikallaan. Pystyt ajattelemaan, viimeinkin. Sait paniikkikohtauksen ja selvisit siitä. Vai selvisitkö. Et ole kotona. Sinun pitää päästä vielä kotiin. Odotat bussia, ja taas olet ihmismassan keskellä. He tukehduttavat sinut, mutta sinun pitää mennä mukana. Nouset bussin rappusia epävarmasti, mutta pääset sisään. Pelkäät pääsi jäävän ulkopuolelle. Kosketat otsaasi, on se siinä.

Pelkäät, ettet muista missä asut, missä kohtaa sinun pitää painaa STOP-nappia. Kädet ajattelevat itsekseen ja tekevät tuon puolestasi. Olet omalla pysäkillä. Oman talosi edesssä. Nyt tiedät miten pitää toimia. Ottaa askeleita kohti ovea. Etsiä avain, avata ovi. Olet kotona ja selvisit. Kukaan ei ole sinua koskettamassa puukoniskuillaan, ei kuiskimassa korvaasi arvoituksia. Tänään sinun ei tarvitse enää jaksaa enempää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kävijälle kommentista