sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Elämän ja kuoleman rajalla

Mustia muistoja kannan sisälläni, niiden nousuja ja laskuja, kiipeän ja putoan uudelleen. Kompuroin mustissa syövereissä, kaadun ja nousen, kaadun uudelleen. Näistä mustista, synkistä maisemista näen unia joka yö. Herään omaan tuskaani ja huudan apua jota kukaan ei ole kuulemassa. Musta kissa vierelläni kehrää mustaa lankaa, johon sotkeudun yhä tiukemmin. Kuolemaakin pahemmin olen kiinni näissä synkissä tunnelmissa. Ruumiini on elossa,sisimpäni huutaa tyhjyyttään. Rosoinen pinta raapii sieluani. Repii sen verille ja haavoille, joita ei voi parantaa. Ruumiini värisee pelosta ja kivusta kuumana kuin tuli polttaisi elämääni loppuun. Silti tuli ei lämmitä vaan vie loputkin lämmön noustessaan ylös minusta. 

Nousen mustan reunalle, hapuilen elämän valoa ja valkeutta. Otteeni kirpoaa liukkaasta pinnasta. Jalkojeni ote ei pidä mustissa onkaloissa, se vetää minua takaisin kuoleman puoleen. Elän, mutta samaan aikaan olen kuollut. Tuska sisälläni pysyy, enkä saa sitä ulos. Minun on päästävä tästä mustasta synkästä maisemasta ylös valkeuteen. Kuka ottaisi minut vastaan, pitäisi lujasti kädestä kiinni ja vetäisi minut ylös tästä loputtomasta yöstä. Lämmin, turvallinen käsi. Joka kosketuksellaan sanoisi, minä välitän sinusta, minä en halua sinun jäävän kuoleman maahan. Antaisi minun sieluuni lämmön ja turvan.

Valkean kimallus houkuttaa puoleensa, sinne haluan nousta ja elää. Saada onnellisuutta ja rauhaa, rakkautta ja turvaa. Toisinaan se onnistuu, vaan valon liukkaus on kuitenkin epävarma kulkea. Putoan mustaan upottavaan pimeyteen. Itken sen musertavaa ahdistusta. Ylös on välillä pitkä matka, joskus ajattelen, liian pitkä matka. Silti kiipeän uudelleen ja uudelleen. Kirkas valkeus pehmentää pahan olon, toivon sen kestävän ikuisuuden. Näen ihmisen, jonka luokse haluan pyrkiä. Ihmisen, jota rakastan. Pidä minusta lujasti kiinni, etten putoa pimeyteen. Auta minua pysymään turvassa tuolta tuskalta, joka pimeydessä minua vaanii ja odottaa minun kuolevan ahdistukseeni. Odottaa minun sieluni hajoavan. 

Tällä rajalla minä kuljen epävarmoin askelin. Varoen putoamasta. Pienikin harha-askel johtaa kuoleman mustaan maahan. Pidä minusta lujasti kiinni, pidä niin lujasti kiinni, etten pääse putoamaan. Pidä minut valkeudessa, sen lohduttavassa kirkkaudessa. Rakasta minua enemmän kuin ketään muuta olet koskaan rakastanut. Rakasta minut puhtaaksi, pyyhi mustat jäljet sieluni pienimmästäkin sopukasta. En halua kuolla, en halua elää. Haluan olla ihminen, jolla on merkitystä. Ihminen, jota joku tarvitsee. Ihminen, jota joku rakastaa.




Maalaus on omani

1 kommentti:

  1. Tekstisi on raskas aiheeltaan, mutta ymmärrettävä sanomaltaan.On hyvä osata pukea ajatuksiaan sanoiksi.

    VastaaPoista

Kiitos kävijälle kommentista