Blogitarina 2: Lupaus

Blogitarina  UUnan blogin kautta ovat muutamat bloggaajat aloittaneen blogitarinan kirjoittamista. Olen ottanut "osaa" tähän haasteeseen myöskin. Jo aiemmin on kirjoitettu eräs tarina, johon minulla ei mitään osuutta, koska löysin tämän vasta hiljattain

Oma osuuteni on tässä.

Tartun äitini käsiin viimeisen kerran. Hän huokaa syvään ja on poissa. Minulle jäi vain suuria kysymyksiä vaille vastausta. Vastuulleni jäi äidin hautajaisten järjestely ja kaikki muu. Ennen näitä tehtäviä en voi ottaa vastaan mitään muuta.

Kaksi viikkoa on kulunut, äiti on saatettu maan poveen, vailla muita saattajia kuin minä ja pappi. Talo on tyhjennetty tavaroista ja laitettu myyntiin. Vain äidin henkilökohtaiset tavarat olen säästänyt. Yritän löytää niistä vastauksia kysymyksiini. Paljon valokuvia, tuntemattomia kasvoja, porotokkia, kotakyliä. Kuvat ovat todella vanhoja. Nimiä niissä ei ole. Yksi kuva saa minut hätkähtämään. Siinä on pieni harmaa mökki, olen aivan varma, että mökki on sama missä kävin Susimiehen kanssa. Katson sitä vielä tarkemmin ja huomaan susimaisen olennon mökin takana metsän reunassa. Susimies! Hän se on. Minun täytyy löytää tuo mökki, löytää pöytä, jossa ovat isoisäni kirjailemat merkit ja rumpu. Niistä löytyy vastaus tähän kaikkeen outoon.

-Anabeelus, Anna Anabeelus, Anabeelus. Nimi kuulostaa oudolta, mutta silti niin tutulta. Hätkähdän unestani, joku kutsuu minua tuolla oudolla nimellä. Katson ympärilleni, en ole omassa vuoteessani, en omassa talossani. Olen mökissä, missä kävin ennen äidin kuolemaa. Nousen ylös sängystä, joka on vuorattu porontaljoilla. Avotakassa palaa tuli, jotain on padassa tulen yläpuolella. Padasta nousee kiehkuroina yrttien vahva tuoksu. Kynttilät palavat pöydällä ja saavat oudot kuviot ja riimut näyttämään eläviltä. Huoneessa on myös selvä eläimellinen haju, suden haju.

-Anabeelus, tule tänne. Jossain pimeydessä on sudenhajuinen kutsuja. Sängyn vierellä on sudenkarvaiset saappaat, laitan ne jalkaani, lattia on kylmä ja vetoinen. - Sinun on aika tutustua kutsumukseesi. Ota padasta mukillinen yrttijuomaa ja tule tänne pöydän ääreen. Näen kynttilänvalossa häivähdyksen keltaisista silmistä. Susimiehen silmät. Arastellen otan mukin takan reunalta ja kauhaisen juomaa mukiin. Juoma on vahvaa ja kuumaa, saa minut melkein kakomaan, silti se samalla rauhoittaa oloani. Istuudun penkille pöydän ääreen, nyt pöydän viivat ja kuviot tuntuvat tutummalta kuin viimeksi.

-Anabeelus, se on oikea nimesi, sanoo Susimies, olet Akmeeli Antereeuksen jälkeläinen neljännessä polvessa. Minä olen Aurus Antereeus, äitisi veli. Hän ei varmaan koskaan kertonut siitä. Olet sukumme viimeinen elävä olento, sanon olento, koska olet puoliksi susi ja puoliksi ihminen. Suvussamme vain joka neljännessä polvessa syntyy tietäjä ja shamaani. Olimme pitkään epävarmoja sammuuko sukumme lopullisesti. Näin aloitti Susimies Aurus Antereeus kertomuksensa.

Aurus puhui koko yön, kehoitti minua aina välillä hakemaan lisää yrttijuomaa, jonka maku oli oudosti joka kerta erilainen. Kukaan ei lisännyt yrttejä tai vettä pataan, silti se oli koko ajan täysi. Tuli ei sammunut takasta, vaikka kukaan ei lisännyt sinne puita tai muuta palavaa. Jokaisen mukillisen jälkeen tunsin kasvavani ja vahvistuvani. Tietämykseni suureni ja pystyin tulkitsemaan pöydän merkintöjä aina vain enemmän. Aamun sarastaessa Susimies Aurus Antereeus lähti, muutti muotoaan ulos päästessään. Jäin ikkunasta seuraamaan suden kulkua kohti metsän reunaa.

Minua ei väsyttänyt vaikka en ollut koko yönä nukkunut, tiesin sen johtuvan yrttijuoman vaikutuksesta. Minulla on paljon tehtävää edessäni. Aurus oli kertonut, että suvussamme joka neljännessä polvessa syntyy Suuri Tietäjä, muissa polvissa on muodonmuuttujia ja pienempiä tietäjiä, joiden kyvyt eivät yllä Suuren Shamaanin tasolle. Suuri Shamaani on aina ollut kolmantena syntynyt poika. Äitini oikea nimi on ollut Araalia, minä tunsin hänet ihmisnimellä Arja. Isoisäni oli saanut kaksi lasta, äitini ja hänen veljensä. Heille oli jo lapsena kerrottu heidän perimistään taidoista ja lovinoidista. Äitini ei ollut hyväksynyt asiaa, hän ei halunnut olla susien sukua. Hän ei halunnut oppia muuttumaan suden hahmoon, eikä tietäjän taitoja. Äitini oli nuorena tyttönä karannut maailmalle. Mennyt naimisiin aivan tavallisen ihmismiehen kanssa. Kuitenkin he puhuivat paljon Sodankylän Sompiosta, sekä saamelaisista tavoista. Koskaan ei kuitenkaan äitini kertonut todellista taustaansa.

Minulla ei ole sisaruksia, tiedän äitini odottaneen lasta kaksi kertaa ennen minua, mutta ne olivat päättyneet keskenmenoon. Minä olin siis kolmas lapsi neljännessä polvessa, mutta väärää sukupuolta. Siksi pelättiin Akmeeli Antereeuksen suvun taitojen kadonneen, tai oikeastaan äitini oli tyytyväinen asiasta. Hän tiesi, että kolmannen lapsen piti olla poika, eikä hän ollut saattanut edes kahta ensimmäistä maailmaan. Vähän jälkeen äidin sairastumisen, Aurus oli vieraillut äitini luona, kertonut minun olevan se kolmas lapsi ja vaikka olin tyttö, tulisin perimään Suuren Shamaanin taidot. Siksi äitini oli ollut niin peloissaan kuolinvuoteellaan. Hän tiesi, ettei tätä kohtaloa voi muuttaa. Hän tiesi myös, että sukumme jatkuminen on minun vastuullani. Vain minä olen jäljellä.

Tätä kaikkea pohtiessani kuljin huomaamattani seinällä olevan rummun luo, otin sen alas ja toiseen käteeni otin poronsarvesta tehdyn rumpukapulan. Hivelin rummun kimmoisaa pintaa ja kuvioita, jotka rumpuun oli piirretty. Jokaisen kuvion kohdalla tunsin tietäväni niiden merkityksen.

( Ylinen: Jumalten ja valoisien henkien maailma
Keskinen: Maallisen  maailman henkinen puoli
Alinen: Esi-isien, voimaeläinten ja tuonelan jumalien maailma

Nuorimmissa rummuissa henkimaailman kartan tilalle alkoi vaihtua enemmän  arkielämää koskettavia maisemia. Ylinen, keskinen ja alinen saattoivatkin piirtyä Norjaksi, Ruotsiksi ja Suomeksi. Rummusta löytyi myös poroja, lähin kirkko, kyläläisiä ja muita maallisia symboleita. Tällaisella rummulla saattoi hyvin konkreettisesti ennustaa tulevaa ja transsimatkan sijaan selvittää rumpukalvolla hyppivällä metallisella tai luisella arvalla, mihin suuntaan porot kulkevat tai kenen luo pappi on tulossa vierailulle.

Rumpujen kuvitettu ulkopuoli oli esineen julkinen puoli. Se oli yleisöä varten ja sisälsi yhteisiä asioita. Rummun sisäpuoli oli salattu, mystinen puoli ja vain noitaa itseään varten. Siellä saattoi olla kuvattuna apuhenkiä ja sinne ripustettiin voimaesineitä ja hengiltä saatuja lahjoja roikkumaan. Rummun tekeminen oli usein vuosia kestänyt prosessi.) Lähde: http://www.thuleia.com/rumpukuviot.html

Astuin ulos mökistä. Ilta oli ehtinyt hämärtyä asioita pohtiessani, sopeutuessani tilanteeseeni, opiskellessani kuvioiden merkityksiä. Istuin puiselle portaalle hyräillen outoja sanoja, jotka alkoivat tulvia mieleeni, huomasin myös rummuttavani rumpua yhä kiihtyvämpää tahtia. Mieleeni tulvi aina vain uusia kuvia eri maailmoista, vuorotellen ylisestä maailmasta, vuorotellen alisesta maailmasta. 

Laulun päättyessä, yön pimeyden saavuttua, täysikuun loisteessa, loikkii hopealta hohtava valkoinen naarassusi kohti tummuvaa metsää. Suden jalokivensiniset silmät kiiluivat kiihtymyksestä ja innostuksesta. Ääntäkään ei kuulunut suden tassujen alta, ikäänkuin ne eivät olisi edes koskettaneet maata. Susi tiesi täsmälleen minne oli menossa ja miksi. Sen täytyy löytää noitakivi pimeimmästä metsän kohdasta. Siellä on se mitä Anabeelus-Susi tarvitsee täyttääkseen tehtävänsä...