sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Salaisuuksia TYHJÄ SIVU 2

Yö, lämmin elokuinen yö. Pimeä yö. Menen pihamaalle, tiedän missä pihani rakennukset sijaitsevat, silti en näe niitä. Vain mustana piirtyvät rajat rakennuksista, puista, vasten vaaleampaa taivasta. Yö tuoksuu vielä osittain kesältä, osittain siinä on jo syksyn tuntua. Aivan kuin olisin yksin tyhjässä pimeydessä, silti niin lempeässä turvassa. Minulla on edessäni kirja jossa on

TYHJÄ SIVU


Kirjoitan tyhjälle sivulle ajatuksiani, aivan kuin sivu olisi jätetty tyhjäksi minua varten. Tuossa pimeydessä on jotain oudon lohduttavaa. Olen aina pelännyt pimeyttä, mutta tämä pimeys on turvallista ja jotain niin hellää.

Tuolla sinisenä hohtavana taivaalla on minun rakkaitani. Nyt he ovat kaikki läsnä tässä minun kanssani, vai olenko minä heidän kanssaan. Olenko lähtenyt lentämään ilman ruumiini pakottavaa voimaa. Nousen ylös, niin vapaana kaikesta ahdingosta ja murheesta. Olen tyhjyyttä täynnä, mutta tuo tyhjyys ei ole synkkää eikä pelottavaa. Tunnen miten ilma virtaa lävitseni kun kohoan aina vain ylemmäksi. Alapuolelleni jäävät mustana piirtyvät talot ja rakennukset, puiden latvat jäävät myös alapuolelleni.

Täällä minä olen, tyhjässä kosmisessa tilassa, kultaisia pisteitä ympärilläni. Tähtiä kuin timantteja. Näen tutun tähden, tähti vilkuttaa minulle ja pienellä lapsen äänellään sanoo: "Äiti, minä olen täällä, minulla on kaikki hyvin. Minulla on monta tähtilasta ystävinäni, minä en ole yksin, äiti. Minä rakastan sinua, äiti. Kerro isälle, että rakastan häntäkin." Itken, mutta itken onnesta, minun lapseni.

Jatkan matkaani tähtien loisteessa. Tuolla, tuolla on isäni. Isäni ja hänen ystäviään, jotka ovat jättäneet maallisen ruumiinsa ja lentäneet tänne vapauteen. Näen rakkaani, hän ei ole ollut täällä vielä kauan. Näen miten hän kaipaa takaisin luokseni. Hänen katseensa kertoo minulle enemmän kuin miljoona sanaa. "Minäkin kaipaan sinua, kaipaan niin että joskus tuntuu kuin sydän halkeasi." Itken, mutta nyt kaipuusta ja surusta. Rakkaani lähti rinnaltani liian aikaisin. Näen kuitenkin, ettei hänen tarvitse enää kärsiä kipua ja tuskaa, joista hänen ruumiinsa kärsi. Hänen henkiruumiinsa on vapaa. Hän on löytänyt kuolleen vaimonsa ja poikansa. Hänellä on perhe, jota hän kaipasi. Silti me niin rakastimme toisiamme. Minun on aika päästää hänestä irti, minun on aika palata takaisin.

Liidän hiljalleen takaisin lämpimän yön yli. Minä näin kaiken mitä halusinkin, rakkaillani ei ole mitään hätää. He ovat onnellisia omassa tyhjyydessään, tyhjyydessä joka on täynnä rakkautta ja lämpöä. Sieltä he katsovat minua kun laskeudun takaisin pihalleni, omaan maalliseen ruumiiseeni. Minä rakastan teitä kaikkia. Minun täytyy kuitenkin täyttää tehtäväni ennenkuin voin jäädä tähdeksi taivaalle. Minulla on täällä rakkaita joiden vuoksi elää. Minun rakkaat lapseni, äitini ja muut joiden kanssa elämäni jaan.

Pihani pimenee entisestään, yön syli vie lopun valon. Minun on aika palata ruumiiseeni, tähän kivuliaaseen maanpäälliseen kotooni. Minä olen nähnyt valon, rakkauden ja lämmön.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kävijälle kommentista