perjantai 10. toukokuuta 2013

Salaisuuksia AHDISTUS

"Apua, taas ne ovat hänen perässään! Mihin hän voi tällä kertaa piiloutua? Mitä pahaa hän on tehnyt, kun ne ovat aina kiusaamassa häntä?" Hän herää hiestä märkänä kauhukohtaukseen, jälleen. Nuo unet eivät jätä häntä rauhaan, vaikka aikaa on kulunut neljäkymmentä vuotta. Kaikki alkoi hänen ollessaan vasta yhdeksänvuotias. Ei siitä pääse eroon, vaikka välillä on pitkiäkin aikoja, ettei asia ole hänen päässään. Mutta ne unet eivät jätä rauhaan, niissä on pelkästään vain

AHDISTUS

Kaksi vuotta meni hyvin, olit onnellinen, tykkäsit käydä koulua ja oppia uusia asioita. Sait ensimmäiset ystävät, koska sinulla ei kotikylällä ollut yhtäkään samanikäistä. Mutta sitten alkoi kolmas luokka, uusi opettaja, luokka oli yhdistetty kolmas ja neljäs. Osa sinun ystävistäsi meni toiseen luokkaan, jossa oli vain kolmasluokkalaisia.

Luokalla oli isoja poikia, neljäsluokkalaisia. Aluksi kukaan ei kiinnittänyt sinuun sen enempää huomiota kuin siihenkään asti. Opettaja ei pitänyt sinusta, koska olit tavallaan väärässä koulussa, sinun koulupiirisi oli muualla, vanhemmat kuitenkin halusivat sinut tähän kouluun helpomman koulumatkan vuoksi. Aina opettajalla oli jotain huomautettavaa sinusta. Mitä enemmän opettaja sinua moitti, sitä enemmän sinä kutistuit. Et uskaltanut enää edes viitata tunnilla, kun opettaja kuulusteli kotiläksyjä. Teit hänen mielestään huonoja käsityöitä, väritit vääränvärisiä kissoja piirustustunnilla. Kaikesta hän huomautti.

Isot pojat huomasivat tämän ja ottivat sinut silmätikukseen. Sinä olit jo valmiiksi alistettu, sinut oli helppo ottaa isompien poikien kiusaamisen kohteeksi. Et pystynyt puolustamaan itseäsi, sinua kiellettiin kertomasta koulussa ja kotona mitä ne sinulle tekivät. Ne löysivät kaikki heikot kohtasi. Punastumisen, itkuiset silmät, huonot sukset, ja huonon hiihtämistaitosi. Jopa hiukan ulkonevat hampaasi, vaikka yhdellä kiusaajistasi oli huomattavasti pahempi purentavika.

Silloin tytöillä ei ollut farkkuja tai muita housuja, heillä oli hameet. Sukkanauhalliset paidat, ei ollut sukkahousuja. Aina jäi kylmä paikka reiden yläosaan kun alushousun lahkeet oli liian lyhyet ja sukat eivät pysyneet ylhäällä kunnolla. Äitisi osti sinulle kauniit punaiset alushousut, musta pieni pitsi lahkeiden reunassa ja ne lahkeet oli pitkät, ei paleltanut enää reisiä. Ne olivat kauniit housut. Yhtenä välituntina isot pojat nostelivat tyttöjen hameita, sinulla oli ne punaiset housut jalassa. Siitäkös riemu repesi, sellaisia housuja ei ollut kellään tytöllä. Sait nimen punahousuinen tyttö. Kotona heitit itkien kauniit housusi navetan taakse. Äidillesi kerroit niiden menneen rikki, että olit sen vuoksi heittänyt ne pois. Sen jälkeen palelit taas liian pienissä vaatteissa. Ne housut oli niin kauniit ja lämpimät. Koskaan sen jälkeen et halunnut mitään punaista vaatetta.

Ne pojat kiusasivat sinua neljännellä luokalla, viidennellä luokalla. Mukaan tuli uusiakin kiusaajia, isojen poikien pikkuveljiä, jotka olivat sinua nuorempia. Moni näistä pojista kuului painikerhoon. Niistä tuli jopa maailmanmestareita aikuisena. Saivat kunnia ja kultaa. Mikä sinusta tuli?

Viidennen luokan jälkeen vaihdoit koulua, kiusaajasi menivät eri kouluun, Saatoit huokaista helpotuksesta, vaan miten kävi. Uudessa koulussa joku keksi, että sinulla on sama sukunimi kuin jollakin toisella tytöllä, jota oli kiusattu muualla. Tämä tyttö oli serkkusi, jota et edes tunne kunnolla, monta vuotta vanhempi. Sait perinnöksi tältä serkultasi hänen haukkumanimensä. Vain siksi että teillä oli sama sukunimi! Eikä haukkumanimi edes viitannut tähän sukunimeen vaan aivan toiseen asiaan. Tätä nimeä sinulle huudeltiin ensin välitunneilla, luokassa tuntien alussa, lopulta jopa kesken tuntien. Et ollut kiinnostunut koulusta, päivät olivat yhtä tuskaa ja ahdistusta. Et oppinut kunnolla mitään, koska et voinut kaiken kiusaamisen vuoksi keskittyä mihinkään. Ainut mihin keskityit, oli ettet olisi olemassa,ettei kukaan huomaisi sinua. Mahdollisimman kaukana kaikista muista, et viitannut tunneilla, ettei äänesi kuulu. Sinä ET ollut olemassa. Silti sinulla oli kolme ystävää, hekin melko huomaamattomia, mutta heitä ei kiusattu.

Viimeinen kouluvuosi. Et olisi enää jaksanut. Aloit viillellä ranteitasi, käsivarsia, kipu oli ainut keino paeta toiseen olotilaan. Aloit polttaa tupakkaa, lintsata tunneilta, opit tuntemaan toisenlaisen maailman. Maailman, jossa kaikki on tasa-arvoisia, nuorisoa, jota ei kukaan kaivannut, viiniä ja tupakkaa, olutta ja seksiä. Porukkaan kuului myös vanhempia, yli kaksikymppisiä miehiä, joilla ei ollut muuta tekemistä. Aina jollakin oli auto, oma tai varastettu, ajokorttia tuskin kenelläkään. Aina löytyi paikka johon koko jengi menee juomineen. Ainut hyvä asia tuossa jengissä oli, sinä kuuluit heihin, sinua ei kiusattu. Sinua jopa suojeltiin, ettei sinulle tapahdu mitään. Olit kaikkein pienin ja nuorin joukossa. Kaunis, pieni, hento keijukainen, viaton. Olit heidän lelunsa, prinsessanukke.

Sait kuitenkin koulun käytyä jollain tavalla loppuun, viimeisenä koulupäivänä olit niin tokkurassa krapulaisena, ettet meinannut jaloillasi pysyä. Koskaan sinun ongelmiisi ei kiinnitetty huomiota. Kahdeksan vuoden ajan sinua kiusattiin, eikä kukaan auttanut sinua. Sinun oli opittava pärjäämään yksin. Sinun toinen jengisi opetti sen. Viimeisenä kouluvuonna saatoit vain kävellä pois koulusta, jättää repun sinne ja mennä "parempien" kavereiden luokse. Edes tähän ei opettajat kiinnittäneet huomiota, että lähdit kesken koulupäivän, että olit montakin päivää koulusta pois. Kotona ei asiasta tiedetty. Kotona olit aina omassa huoneessasi, et viihtynyt kenenkään kanssa. On opittava pärjäämään yksin.

Työelämässä asia tuli monesti ilmi, et sietänyt yhtään kritiikkiä, olit aina hyökkäyskannalla. Olit hankala työntekijä, olit hankala ystävä. Siksi kai ystävät vaihtuivatkin usein. Et antanut kenenkään satuttaa sinua, sinä olit se joka satutti. Painijapojat antoivat sinulle opetuksen, pärjäämisen taidon, yksin pärjäämisen taidon. Älä luota kehenkään, älä anna koskaan periksi. Älä anna kenenkään talloa sinua jalkoihisi. Puolusta aina itseäsi. Vedä itsesi kilpikonnan kuoreen, jos joku tulee lähellesi, älä anna tunteiden näkyä.

Nyt olet jo viisikymmentä täyttänyt, ja opettelet vieläkin elämään normaalia elämää. Et ole varma, opitko sitä koskaan. Sinua on kolhittu niin moneen kertaan kouluaikojenkin jälkeen, ettet pysty luottamaan kunnolla mihinkään tai kehenkään. Olet käynyt läpi sellaisen helvetin, ettet pysty siitä puhumaan. Nuo koulajan kiusaajat, mitä heille kuuluu? Moni heistä on kuollut, joko onnettomuuksissa, alkoholismiin, väkivaltaan. Kovin moni heistä ei ole elämässään pitkälle päässyt. Sinä sait ammatin, kaksi, kolmekin. Koskaan et kuitenkaan saanut vakinaista paikkaa. Aina kun alkaa ahdistaa, vaihdat työtä, asuntoa, paikkakuntaa. Ehkä jonain päivänä saat rauhan, onko se vasta viimeisenä elinpäivänäsi. Ahdistusta et kuitenkaan pääse pakoon, se tulee esiin  monessa tilanteessa, ihmissuhteissa, työssä, kaupassa, missä vain. Pahimmin se tulee unissasi. Nuo unet. Niitä et pääse pakoon. Et sitä tunnetta, jota tunsit lapsena. Ahdistusta.





1 kommentti:

  1. Aivan fantastinen teksti! Hienosti kirjoitettu ja sillä on selkeä sanoma. Tämä kolahti minuun täysin.

    VastaaPoista

Kiitos kävijälle kommentista