lauantai 22. syyskuuta 2012

Haudallasi

Rakkaani, kävin haudallasi. Katsoin nimeäsi, kultaisin kirjaimin kirjoitettua, syntymäpäivääsi ja päivämäärää, jolloin kuolit. En saata vieläkään ymmärtää, että olet poissa. Jalkojeni alla nurmikko, multaa ja sinä olet siellä alapuolellani. Vaikka kuinka huutaisin nimeäsi, kuiskaisin, rukoilisin, itkisin, sinä et vastaa. Niin paljon jäi kesken, monet asiat haluaisin sinulle kertoa, et kuule minua. Niin moni asia jäi tekemättä, et ole niitä minun kanssani tekemässä. 

Vielä vähän aikaa sitten olit luonani ja lohtunani, ja nyt minulla ei ole sinua. Minua lohdutetaan, mutta mikään lohdutus ei tuo sinua takaisin. Ei mitkään sanat, teot saa sinua nousemaan ylös. Sinä olet poissa, ja minun pitää jatkaa matkaa yksin. Unissani joskus tulet minua vastaan, otat lämpimään syliisi. Voin haistaa ihosi tuoksun, tuntea käsiesi lämmön. Herään itkien, pimeään ja kylmään yöhön. Peitto vierelläni pedattuna, odottamassa sinua. Puhtaat tyynynliinat ja lakanat. Käteni ei kosketa enää niskaasi, kietoudu ympärillesi. Et käänny enää minua vasten ja vedä minua lähellesi.

Rakkaani, sinun haudallasi mietin, miksi meille annettiin niin vähän aikaa. Mietin, meille annettiin edes vähän aikaa. Se aika mikä sinulle oli vielä annettu, meille annettu. Se aika oli meidän, vain meidän. Kukaan ei voi viedä sitä minulta pois. Muistan tuoksusi, sanat, joita minulle sanoit. Kosketukset, ihosi lämmön, sinun rauhallisuutesi, joka sai minut pysähtymään. Minun pitää opetella olemaan ilman sinua. Muistaa sinut, kun ihmiset pahoittavat mieleni, miten sanoit, ettei niistä kannata välittää. Ole vain oma itsesi. Sinäkin olit. Annoit minulle niin paljon, niin lyhyellä ajalla, tiesit aikasi olevan lähellä. 

Kosketan kultaisia kirjaimia, kuljetan sormeani jokaisen kirjaimen uurteissa, kirjoitan nimeäsi. Tiedän, ettet kuitenkaan koskaan jättänyt minua, olet aina sydämessäni, kukaan ei voi koskaan sinua viedä minulta pois. Unessani tulet taas luokseni ja jaksan taas huomisen.

1 kommentti:

Kiitos kävijälle kommentista